Seinäjoen terveyskeskuksen akuuttivuodeosastolla


Moikka! Olin joululomalla kaksi viikkoa Seinäjoen terveyskeskuksen akuuttivuodeosastolla erikoistuvan lääkärin sijaisena. Nyt syksyllä Tampereella opiskelevan kollegan kanssa mietimme, että olisi hauska työskennellä samassa työpaikassa joululomalla ja hänen kurssitoverit olivat suositelleet Seinäjoen terveyskeskusta työpaikkana. Kollega oli selvittänyt jo, että töitä olisi kahdelle tarjolla, joten minun ei tarvinnut kuin laittaa viestiä halukkuudestani ylilääkärille. Olen ensi kesänä menossa samaan terveyskeskukseen pitämään vastaanottoa, jolloin ajattelin työjakson olevan niin ikään hyvää perehtymistä kesää varten.

 
Akuuttiosastolla oli 42 potilaspaikkaa, jotka jaettiin lähtökohtaisesti kolmen lääkärin kesken. Loma-ajasta johtuen välillä konsulttina oli toisella osastolla toimiva seniori. Järjestely tarjosi mahdollisuuden itsenäiseen työhön, mutta konsultaatiokynnys oli matala. Aikaisemmat osastotyökokemukseni olivat erikoissairaanhoidon puolella, jolloin akuuttiosaston tyypilliset potilaat erosivat aikaisemmin kohtaamistani. Paljon pohdittiin esimerkiksi ei-somaattisia ongelmia. Työpäivä koostui kierrosta noin klo 8:30 – 11:30 ja lounaan jälkeen loppupäivä tehtiin paperitöitä ja vastattiin hoitajien konsultaatioihin.
 
Kokonaisuutena jakso oli oikein mukava! Sai käsityksen, minkälaisia potilaita hoidetaan nimenomaan terveyskeskuksen akuuttiosastolla sekä minkälaisia siirretään sieltä eteenpäin kuntoutusosastolle ja geropsykiatriselle osastolle. Terveyskeskus on Seinäjoen keskussairaalan kanssa samassa rakennuskompleksissa ja potilaiden siirtäminen esimerkiksi sairaalapäivystykseen uuteen arvioon onnistui ongelmitta.
 
Majoittuminen onnistui helposti sairaalan/terveyskeskuksen vieressä olevassa “Kanditornissa”. Asunnon jakaminen lopulta kahden Tampereen kollegan kanssa teki siitä puoli-ilmaisen. Samalla sai uuden kaverin, jonka kanssa tapaamme taas kesällä terveyskeskuksessa. Täytyy myös nostaa, että Seinäjoen keskussairaalasta sai todella hyvin opiskelijahintaan ruokaa; myös keitto- ja salaattilounaat olivat opiskelijahintaisia. Palkka oli 4798 euroa/kk. Seinäjoki kaupunkina jäi melkolailla näkemättä työjakson lyhyen pituuden sekä koronan vuoksi, mutta ehkä siitä lisää ensi kesän jälkeen vastaanottotyökokemusten yhteydessä
 

-Aapeli K.