Amanuenssi Kotkassa kardiologialla


Olen kolmannen vuoden opiskelija ja olen ollut kesäkuun amanuenssina kuvan ihanan turun kollegan kanssa Kotkassa kardiologialla 🫀 Kuultiin puskaradiosta, että K1-osastolla olisi kiva manuilla, joten laitettiin ylilääkärille viestiä. Ja hyvä niin, sillä tällä kertaa kuulopuheet ovat osoittautuneet oikeiksi.
 

Ensimmäiset 2 viikkoa olin osastolla. Saatiin manutkin omia potilaita tutkittavaksi ja kotiutettavaksi, joiden lääkityksestä, nesterajoituksista ja yleisesti hoitolinjoista tottakai päätettiin käsikädessä seniorien kanssa. Sen lisäksi harjoiteltiin sydämen ultraa ja katsottiin paljon ekg-nauhoja. Osasto on iso ja potilaiden vaihtuvuus suurta, joten epikriisien tekemiseen sai varmuutta.
 
Omasta mielenkiinnosta sovin, että olen 2 viikkoa amanuenssuurista sydänvalvonnassa. Siellä olen päässyt tutustumaan vaikeampiin potilastapauksiin valvonnassa sekä teholla, tekemään muutaman kardioversion ja tietty sitä echoa.
 
Kaiken kaikkiaan minulla/meillä on ollut äärimmäisen hauska ja ennenkaikkea opettavainen kesäkuu. K1-kansliassa meitä on ollut useampi amanuenssi, kesäkandi sekä pari senioria aina valmiina kysymyksille. Myöskin sairaalan ulkopuolella iltamenoissa ollaan hengattu ja naurettu muiden osastojen kandien/manujen/erikoistuvien kanssa, ja siis ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta Kotkasta saati KOKSista, voin ainakin omasta puolestani lämpimästi tätä suositella ☀️ Kannattaa olla oma-aloitteinen, kysyä ja innostua, niin manun saa räätälöityä itselle sopivimmaksi!

-Roosa H.